Ruoka loppuu muuten ihan just kesken

Tässä kohtaa voisi kai kysyä, että miten meni noin niinku omasta mielestä? Kaupassa käynti nimittäin. Olemme Ukko-kullan kanssa kahdestaan kotona ja kauppaan kului reippaasti toista sataa. Tulihan sieltä toki 4 isoa kassia sitten kannettua kotiin. Vapun ruokalista oli melkoisen kunnianhimoinen brunsseineen ja herkku- iltapaloineen. Ja kuinkas sitten kävikään.

Lauantaina olin kovin suunnitellut tekeväni meille pekonipiirakkaa lounaaksi. Hupsista keikkaa, kun uni maistui ja tämä väki nousi sängystä vasta iltäpäivän kolistellessa jo ovella. Siinä ei pekonipiirakat enää auttaneet, kun oli aika lähteä "aamiaisen" jälkeen tallille. Piirakka odottaa edelleen tekijäänsä. Onneksi pakastepiirakkapohja tai pekoni ei ihan heti vanhene.

Illaksi oli suunniteltu fajitaksia. Tallilla venyi ja paukkui lumisateen, huonosti käyttäytyneen varsan ja eläinlääkinnällisten juttujen takia. Oli myös mielenkiintoista koittaa siirrellä traileria kesärenkailla siinä lumessa. Mutta hei, sehän on vaan tämä Suomen vappusää!


Fajitakset kyllä lopulta toteutuivat, tosin vähän eri muodossa kuin oli ajateltu. Ystäväpariskunta kun tuli yllättäen kylään. Kävin pikaisesti kaupassa täydentämässä aineksia, kun sitä ruokaa ei ennestään ollut yhtään. Fajitaksien täytteinä oli naudan paistisuikaleita, kanan filesuikaleita, paprika-sipuli-kesäkurpitsa -paistosta, guacamolea, ranskankermaa ja oli siihen pilkottu vähän rehujakin, tomaattia ja salaattia, tosin ne ei tainneet tehdä liiemmin kauppaansa.

kuvituskuva, nälästä johtuen aitoja ei ole

fajitas
tortilloja 2-3 / ruokailija

600g naudan paistisuikaleita
800g broilerin fileetä
3 pss fajitas -maustesekoitusta

4 isoa sipulia
2 paprikaa
kesäkurpitsa
suolaa
pippuria
cajun -maustetta
paprikaa
juosevaa hunajaa

2 raskankermaa
guacamolea
tomaattia
salaattia

Meitä oli 4 aikuista syömässä ja todettakoon, että tästä määrästä olisi syöttänyt vielä 2-4 tyyppiä lisää. Ostin ensmmäistä kertaa Atrian naudan minuuttisuikaleita ja oli ihan positiivinen yllätys. Yleensä en käytä valmiita suikaleita lainkaan. Broilerin fileet pilkoin pieniksi. Paistoin molemmat lihat (erikseen) ja sekoitin niihin 1½ pss fajitas -maustesekoitusta.

Kasvikset siivutin suikaleiksi ja paistoin öljyssä pehmeiksi ja maustoin reippaasti.


guacamole
5 avocadoa
punasipuli
chili
valkosipulia
1-2 limeä
suolaa
pippuria
sormisuolaa
 
Yleensä teen guacamolen Ameriikassa oppimallani tavallan, mutta nyt päätin kokeilla jotein muuta. Ja kokeilu todellakin kannatti, vitsit että oli hyvää! Tosin tämä määrä riitti sitten reippaasti myös nachojen dipiksi. Eli tälläkin olisi ruokkinut sen 2-4 tyyppiä lisää.

Halkaise avocadot, poista kivi ja ja koverra lusikalla hedelmä kuoresta. Muussaa haarukalla avocadot ja purista päälle limen mehu, sekoita. Silppua sipuli ja chilipalko, murskaa valkosipuli (tässä ½ yksikyntisestä, laita makusi mukaan), mausta ja laita hetkeksi jääkaappiin maustumaan.

Lämmitä tortillat ja kokoa niille ainekset kerroksittain, kääri rullalle tai pakettiin ja nauti hyvästä, mutta sotkuisesta ruoasta. 

Sunnuntaiaamu alkoikin hieman erilaisissa merkeissä. Samalla hetkellä kun ystävät ajoivat pihaan hakemaan edellisenä iltana jäänyttä autoa, Ukko-kulta polvistui aamiaispöydässä eteeni ja kosi. Siinä hymyn lomassa ensimmäinen kysymys oli, että oletko sä tosissasi? Kun tästä on "aika paljon" puhuttu ja kovasti olen sitä odottanut. Ai vitsit, loppupäivän vaan hymyilin.


Illalla vuorossa oli "perinteinen vappu safka" tyyliin nakkeja ja perunasalaattia. Oli siinä myös grillisalaattia ja lihapulliakin dipin kera. Nuggettejakin oli tarkoitus tehdä, mutta kana oli hävitetty edellisenä iltana fajitaksiin. Uskotteko jos kerron, että ruokaa oli siitä huolimatta riittävästi.


lihapullat

400g sika-nautajauhelihaa
pieni sipuli
1dl korppujauhoja
1½dl ruokakermaa
kananmuna
suolaa
pippuria
paprikaa
valksoipulirouhetta
cayene -pippuria

Sekoita kerma ja korppujauhot hetkeksi turpoamaan. Pilko sipuli, lisää se ja mausteet taikinaan, tässä kohtaa taas maista, että mausteita on "liikaa", jotta lihapullataikinasta tulee oikeasti maukasta. Lisää jauheliha ja muna, sekoita massaksi ja anna turvota hetki. Muotoile kostutetuilla käsillä lihapullia ja paista uunissa 200C n. 15-20min koosta riippuen.


perunasalaatti

n. 1 kg (uusia) perunoita 
paketti pekonia
4 kevätsipulin vartta / punasipuli
kermaviili
Ranch -dippipussi

Pese ja keitä perunat hyvissä ajoin, jotta ne ehtivät jäähtymään. Levitä pekonit uunipellille leivinpaperin päälle ja paahda ne 200C rapeiksi, n. 10min. Pilko perunat, murustele jäähtyneet pekonit, silppua sipuli ja sekoita kaikki ainekset. Sekoita dippi kermaviiliin ja lisää perunoihin. Sekoita ja laita maustumaan. Kuka lieneekään keksinut tämän perunasalaatin aikoinaan, mutta se on on niin hyvää! Ja helppoa tehdä.

Lisäksi oli grillisalaattia (määrät n. ½ ohjeesta, ei minttua/korianteria). Nakit olivat Snelmanin uutukaisia nakkeja. Kastikkeena oli chilimajoneesia tuoreesta chilistä tehtynä. Yksinkertaista, mutta älyttömän hyvää!

Illalla oli vielä tarkoitus syödä juustoja, parmankinkkua, chirozoa, patonkia, oliiveja ja hedelmiä. Lopulta tarjoilu niukkeni pelkkiin juustoihin hillon kera. Siitäkään saanut kuvaa, Ukko-kulta kokosi sen "keskellä yötä" juustonhimoissaan, joten tarjoilu ei ollut kovin kuvauksellinen.

kuvituskuva, meidän tarjotin ei näyttänyt ihan tältä
 
Tänään on siis tiedossa rääppiäisiä. Jääkaapista löytyy sen seitsemää sorttia, joten katsotaan mitä lautaselle lopulta päätyy. Mansikatkin odotuttavat syöjäänsä, ne kun eivät loputtomiin säily. Aaamulla pitää kuitenkin herätä töihin, joten kuohuviini lienee tänään jo pannassa.

P.S. Joko saa alkaa miettimään meidän hää -bileiden tarjottavia?

Kommentit

Suositut tekstit