Pannaan punajuurta pöytään
Kuten sanoin, meillä ihan oikeasti yritetään tehdä kasvipainnotteisesti ruokaa arkisin. Maanantaina siinä myös onnistuttiin. Tosin neiti Teini tuli keittiöön ja ilmoitti, että nyt tekee mieli kunnon mättöä. Kysyin, että onko krapula? Ei kuulema ollut. Kun hän näki mitä meillä on tuloillaan, alkoi luonnollisesti narina. Punajuuripihvit ei ihan vastaa sanaa "mättö".
Pihvien seurana oli uunikasviksia, salaattia ja dippiä. Sanoisinko että nooh... Olihan tämä ihan syötävää (niistä pihveistä lähinnä puhun), mutta ei meillä hurraa huutoja kuulunut. Ihan maukasta ja hyvää, mutta epäilen aika vahvasti, että ainakaan tällä ohjeella näitä enää kokeillaan.
Pihvien alkuperäinen ohje piti olla tämä. Mutta siinä kiireessä en enää muistanut, mistä sen olin katsonut ja päädyin, yllätys yllätys, Foodien sivuille. Punajuuria oli 3 (isoa), perunaa en käyttänyt. Mausteita sitten taas reippaasti enemmän (suolaa, pippuria, chiliä). Taikina oli hyvinkin kasassa pysyvää siihen asti, kunnes sekoitin siihen 2 munaa, sitten se lössähti täysin. Kyllähän ne sai paistettua pikkulettupannulla (voissa), mutta melkoista taiteilua se kääntäminen ensimmäisen puolen jälkeen oli. Lähes kypsien pihvien päälle leikkasin vuohenjuustoa (koko pötkö) ja laitoin ne uuniin 10min, jotta juusto hieman suli. Pihvejä tuli 16 kpl.
Pihvien kylkeen tein peruna-kasvispaistosta uunissa. Bataatin ja porkkanat kuorin, perunat oli kuorineen. Kaikki pilkottiin lohkoiksi tai tikuiksi, sekaan mausteet ja loraus öljyä ja uuniin 200C 30-40min. Kesäkurpitsa oli vähän virhe tähän satsiin, se kun tarvitsee huomattavasti vähemmän aikaa, joten siitä tuli aivan liian lössöä.

10 pientä kiinteää perunaa
bataatti
3 porkkanaa
(½ kesäkurpitsa)
2 punasipulia
2 valkosipulinkynttä
suolaa
pippuria
chiliä
oliiviöljyä
Tästä määrästä tuli kahdelle naiselle n. 5 annosta. Nämä taasen on ihan mielettömän hyviä ja maistuvia ja näitä tehdään meillä silloin tällöin. Vähän vaihtelua (ja "vihreetä") pelkkien lohkoperunoiden sijaan. Salaisuus on reippaassa maustamisessa ja rapeaksi paahtamisessa. Kun ne muistaa, näitä voisi vaan napsia koko pellillisen kerralla.
Kastikkeena oli dippiä; ½ turkkilainen jogurtti, kermaviili, vähän majoneesia, loraus sitruunamehua, hunajaa, suolaa, pippuria, tabascoa. Tuli vähän turhan iso kastike, mutta kummasti se aina jonnekin hupenee.
Eilen illalla neiti Teini oli koirahoitajana yökylässä, joten käytin tilaisuuden hyväksi ja tein tonnikalaleipiä illalla. Meillä kun ei kalaa syödä muuten.
3 paahtoleipää
purkki tonnikalaa öljyssä
½ pussia juustoraastetta
majoneesia
sinappia
oivariinia
Voitelin (jäiset) leivät ja levitin pinnalle majoneesi-sinapin (ne oli sekoitettu keskenään). Puristin tonnikalasta ylimääräiset öljyt pois ja jaoin sen leiville. Pinnalle runsaasti juustoraastetta ja uuniin 200C 10-15 min, jotta juusto rapsakoituu. Kolme leipää oli ehkä vähän liikaa, mutta näillä mentiin.
P.S. Se kysymys neiti Teinille "onko krapula" oli vitsi ;)
Kommentit
Lähetä kommentti