Väsymystä (=ei rehuja) ja vapun odotusta
Mitä ruoka-pornoa olenkaan tänään katsellut. Vappu tulossa ja haluaisi syödä kaikkea huikean hyvää! Homman nimihän on se, että neiti Teini lähtee isänsä perheen kera Lappiin viikonloppuna ja olemme Ukko-kullan kanssa ihan kaksisteen vapun. Kuulema kotona, koska olemme viime aikoina sosialisoituneen ihan tarpeeksi. Mutta sehän passaa, tehdään jotain hyvää syötävää ja olla möllötetään. Ongelmaksi homma menee siinä kohtaa, että minun on vähän vaikeaa säilyttää kohtuus kaikessa ja tehdä ruokaa ihan vaan meille kahdelle. Yritetään, mutta nähtäväksi jää, kuinka monta päivää sitä kaikkea sitten syödään.
Mutta ennen vappu-hekumointia palataanpa hieman ajassa taaksepäin. Viime viikon perjantaina meillä syötiin nuudeleita. Nappasin reseptin Maku -lehden viikkokirjeestä saatesanoilla "tämä ei voi mennä pieleen". Saataahan se olla, että koska en ajatellut tehdä iltaruoaksi ihan pelkkiä nuudeleita, vaan lähdin soveltamaan, niin pieleen mentiin sitten siinä kohtaa. Oli se syötävää ja kyllä siitä täyteen tuli. Mutta silti loput siitä jäi syömättä päätyen roskiin. Joten en edes viitsi mainita, mistä reseptistä lähdin soveltamaan, kun saattaahan se oikeasti ollakin ihan loistavaa.
Viikko on mennyt jotenkin väsymyksen kourissa. On meillä syöty silti kunnolla. Viime viikonloppuna tein makaroonilaatikon sillä poikkeuksella, että jauhelihaa oli 800g ja sen mukaan kaikkea muutakin sitten lähes tuplasti enemmän. Sitä tuli siis saavillinen. Onneksi sain tuputettua osan Ukko-kullalle töihin evääksi, jottei meidän tarvinnut syödä sitä koko viikkoa. Rehut ei olleet kummosia, äiti ei jaksanut.
Tämä viikko ei ollut edes kasvisviikko, mutta toki tuon rehuttoman ajanjakson jälkeen panostettiin edes hieman siihen vihreään puoleenkin.
Paistisuikaleet vaihdoin possun ulkofileeseen, josta leikkasin suikaleita. Paistoin ne kypsäksi, lisäsin soijan, mangochutneyn ja pippurin lisäksi suolaa ja vähän siirappia ja annoin suikaleiden hetken karamellisoitua.
Tämä oli oikeasti maukasta ja varmasti tehdään toiste!
P.S. Mitähän kaikkea sitä söisi ensi viikolla, kun neiti Teini ei ole kotona? Vai menisikö kerrankin flown mukana, ei suunnittelisi mitään valmiiksi ja söisi mitä mieleen juolahtaa?

broileripyörykät ja minttu-parsasalaatti (ilman minttua)
broileripyörykät
400g broilerin jauhelihaa
2dl kermaa / vettä
1½dl korppujauhoja
kananmuna
suolaa
pippuria
paahdettua sipulia
tulista chilikastiketta
sweet chilikastiketta
Sekoita korppujauhot nesteeseen ja turvota hetki. Tähän määrään jauhelihaa toki riittää vähempikin (1dl nestettä, vajaa desi korppujauhoja), mutta niitä kermatilkkoja on tylsä jättää jääkaappiin. Sekoita mausteet, sipuli ja muna korppujauhoseokseen (tässä välissä maistan taikinaa, jotta se on tarpeeksi mausteita) ja lisää lopuksi jauheliha. Anna turvota hetki. Pyörittele kostutetuin käsin pullia ja paista 200C n. 15-20min koosta riippuen.
Meille tuli vähän hätä käteen, kun ei ollut kermaviiliä, rypsiöljyä majoneesiin tai mitään muutakaan kastikeaineksia, joten tehtiin pussista valmis bearnaisekastike. Siitä saa ihan syötävää, kun sitä tuunaa mausteilla.
Kaverina oli minttu-parsasalaatti, paitsi ettei siinä ollut minttua. Kyllä se puska oli pöydällä, en vaan jostain syystä lisännyt sitä salaattiin. Yksi salaattisekoitus (meillä oli pussi Husulan jääsalaattia) on kyllä tähän määrään kaikkea muuta aika pieni. Herneitä oli aivan liikaa ja niitä jäi kulhon pohjalle. Kurkun vaihdoin kesäkurpitsaan. Kurkkua neiti Teini ei syö millään, kesäkurpitsa on alkanut vihdoin uppoamaan. Parsojen marinadiin lisäsin sokeria, muuten olisi ollut vähän turhan kireä meidän makuun. Tämä oli ihan mielenkiintoinen ja melko ruokaisa, mutta tosiaan ensi kerralla vähän muutoksia; enemmän salaattia ja vähemmän herneitä, minttuakin voisi kokeilla.
Mistä päästään vihdoin tähän päivään, viikko kurottu umpeen. Alkuperäinen resepti oli kvinoasalaatti paistisuikaleilla. Paitsi ettei siinä sitten ollut kvinoaa, eikä paistia. Kvinoan vaihdoin 3,5dl couscousia. Veteen lisäsin kasvisliemikuution ja suolaa, turvonneeseen couscousiin nokareen voita ja rouhittua mustapippuria. Annoin sen hieman jäähtyä, lisäsin muut reseptin aineet sekaan ja laitoin hetkeksi jääkaappiin.
Paistisuikaleet vaihdoin possun ulkofileeseen, josta leikkasin suikaleita. Paistoin ne kypsäksi, lisäsin soijan, mangochutneyn ja pippurin lisäksi suolaa ja vähän siirappia ja annoin suikaleiden hetken karamellisoitua.
couscous-salaattia ja possun suikaleita
P.S. Mitähän kaikkea sitä söisi ensi viikolla, kun neiti Teini ei ole kotona? Vai menisikö kerrankin flown mukana, ei suunnittelisi mitään valmiiksi ja söisi mitä mieleen juolahtaa?
Kommentit
Lähetä kommentti