Älä kokeile tätä kotona -karitsaa

Kerrottakoon niille, jotka eivät ole tietoisia asiasta. Vaikka suurin osa safkoistani onnistuu ja on hyviä, kerron myös avoimesti mokat. Olen siis vähän erilainen ruokabloggaaja.

Meillä on tainnut olla vuosien varrella ihan muutama pääsiäinen, ettei ole ollut lammasta tarjolla. Ne vuodet, kun olin maailmalla, voi sulkea pois heti kättelyssä. Niiden lisäksi on muistaakseni yksi ainoa pääsiäinen, kukaan ei jaksanut sitä valmistaa. Nykyisellään ollaan tehty sitä sitten oman perheen kesken jonain päivänä, perinteitä päivän suhteen ei ole.

Kotona oli ennen muinoin kunnon luullinen lampaanpaisti. Kun sen osaa valmistaa, se on hyvää. Jossain kohtaa Mama-mutsi siirttyi ulkofileeseen. Ja fileiden parissa olen tähän asti omatkin lammasherkut valmistanut. Yleensä karitsan sisäfile pikaisesti paistettuna ja roseeksi jätettynä. Tai lampaan ulkofile uunissa pippurikermakastikkeessa haudutettuna niin, että sitä voi melkein riipiä. Molemmat järjettömän hyviä!


No mitä tein sitten tänä vuonna. Päätin kokeilla karitsanpaistia. Lueskelin paistin valmistuksesta ja siitä, kuinka mehukasta ja hyvää se on. Mutta menin ostamaan valmiin yrttimaustetun paistin. Big mistake, ensimmäinen sellainen. Kaikissa ohjeissa paistit ruskitettiin pannulla ja laitettiin uuniin hetkeksi. Tämä kuitenkin oli verkotettu paistiköntsä, jonka kyljessä luki "125C kunnes paistin sisälämpötila on 70C". No mutta hei, kun perunat on uunissa ja vaativat sen 200C, niin kyllähän se sinne kaveriksi menee, ei varmaan kestä sitten kovin kauaa. Big mistake, toinen sellainen. Paistaminen kesti lopulta n. 1½h. Siis ilmeisesti kuitenkin aivan liian vähän aikaa ja aivan liian kuumassa tälle köntsälle. Oli se sentään syötäväksi kelpaavaa, mutta ei sitä toiste halua kukaan kokea. Meinasin koittaa pelastaa tilannetta tänään, riipiä siitä kalvot irti ja hauduttaa lihanpalat siinä tajunnan räjäyttävässä kastikkessa pari tuntia, josko se sitten olisi ihan syötävää.


 Joten paistista ei sen enempää. Jos kokeilette valmista paistia, kokeilkaa edes noudattaa sen paisto-ohjetta, onnistuminen saattaa olla varmempaa. Minä en enää kokeile.

Onneksi edes loput onnistui, pelasti hieman tilannetta.

valkosipuliperunat
 
2kg kiinteitä perunoita
valkosipulia
4 kermaa
½ pss juustoraastetta
suolaa
pippuria 

Kuori ja siivuta perunat. Laita ne voideltuun (kuten kuvasta näkyy, meidän vuokaa ei voideltu) vuokaan n. 3 kerrokseen. Jokaiseen väliin suolaa, rouhittua mustapippuria ja murskattua valkosipulia oman maun mukaan. Meidän perunoihin meni kokonainen yksikyntinen valkosipuli. Kun kerrokset on maustettu, kaada vuokaan kermat (tässä 2 kuohu- ja 2 ruokakermaa). Ripottele päälle juustoraate. Paista folion tai kannen alla n. 2h ja 200C, ota 10min ennen valmistumista folio pois, jotta juusto ruskistuu.

Vihreänä oli uunikasviksia. Ruusukaaliakin piti olla, mutta jotenkin se unohtui kauppaan.

uunikasvikset
 
kesäkurpitsa
4 porkkanaa
pieni kukkakkaali
parsakaali
valkosipulia
öljyä
suolaa
pippuria
chilirouhetta 

Pese ja kuori kasvikset, pilko ne suupaloiksi. Sekoita joukkoon murskattua valkosipulia, mausteet ja öljyä. Lata ne laakeaan uunivuokaan ja paahda 200C n. ½h. Sekoita kerran paistamisen aikana.

Täydellisen kerma-pippuri -kastikkeen metsästys jatkui taas. Ukko-kulta totesi sen olevan aikalailla Toron (kuuluisa lahtelainen pihviravintola El Toro) veroista, joten onnistumisprosentti taisi olla aika hyvä.

kerma-pippuri -kastike

2 kermaa
lihaliemikuutio
loraus soijaa
mustapippurituorejuusto
suolaa

Laita kermat kattilaan (tässä oli kuohu- ja ruokakermat), pilko joukkoon lihaliemikuutio ja laita loraus soijaa. Meillä ei ollut tavallista, joten käytin Katjap Manis -soijaa, antoi hieman makeutta ja sopi yllättävän hyvin. Sekoita koko ajan, kunnes kastike kiehuu. Anna kiehua miedolla lämmöllä hetki kasaan, lisää pilkottu juusto ja anna sen sulaa. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.


Onneksi meillä ei ollut ruokavieraita, ainoastaan neiti Teini ja Ukko-kulta saivat tuta mamman mokasta. Kastike ja perunat kyllä pelastivat tilanteen aika hyvin. Tästä määrästä ruokaa tulee n. 6-8 annosta, riippuen nälän määrästä ja ruokailijoiden koosta.

Muistin vasta illalla tallin jälkeen, että niin, olihan meillä jälkiruoka-aineksetkin.

hedelmärahka

vispikerma
maustettu rahka (sitruuna-lime)
säilykepersikoita
säilykemandariineja
purkki  (vauvan) hedelmäsosetta
sokeria maun mukaan
1 tl vanilijasokeria

Vaahdota vispikerma, mausta sokerilla ja sekoita joukkoon rahka,  hedelmäsose (tässä persikkasose), pilkotut persikat ja mandariinit. Purkilliset säilykehedelmiä olisi ollut vähän liikaa, tähän meni n. 2/3 purkkia molemmista, joten loput kannattaa hyödyntää jossain muussa. Tai sitten ihan vaan syödä ne.

Rahkaa voi muunnella vaihtamalla rahkan makua, sosetta ja hedelmiä, esim. kuningatar rahkaa, vadelma-mustikka -sosetta ja pakaste mustikoita tai vadelmia. Niin ja kesällä tietty tuoreita.


P.S. Olen onnistunut loistavasti pitämään lupaukseni ja välttelemään työasioita koko pääsiäisen. Tekipäs hyvää!

Kommentit

Suositut tekstit