Väärän vuodenajan risottoa
Miten sitä ihminen voikaan ajatella omasta jaksamisestaan ja ehtimisestään näin pieleen? Olen ollut joskus muinoin varsinainen duracell pupu, tein, höösäsin, ehdin ja sain aikaan. Vauhti oli melkoinen ja valmista tuli. Sitä jotenkin edelleen kuvittelee, että vielä näin yli nelikymppisenä sitä kykenee samaan tahtiin. Ei kykene, voin kertoa. Tai olenhan mitä sen jo tajunnut, mutta silti mitoitan hommia edelleen väärin.
Tänään oli vapaapäivä. Alunperin mietin, jos vaikka pitäisin puolikkaan päivän, niin ehdin sitten siivoomaan, keräämään omput ja leikkaamaan nurmikon ennen tallia. Onneksi eilen tajusin, että mitäpä jos vaikka kuitenkin olisin koko päivän. Heräsin kiltisti 8 aikaan ja painuin perinteisesti kauppaan, perjantaiaamun rituaali. Kello 10:stä eteenpäin olen tehnyt koko ajan. Mitä nyt välillä hengailin 3 tuntia tallilla. Oli pakko, koska meidän varsa-lapsella oli tänään ensimmäinen mani- ja pedikyyripäivä. Miten voikaan olla ihminen onnellinen niin hienosti käyttäytyvästä "jälkikasvustaan" <3
Mutta takaisin itse asiaan. Valmista tuli lopulta joskus puoli 7 aikoihin. Ja mainittakoon, että ihana ystäväni oli vielä meillä keräämässä niitä omppuja kun tulin tallilta, itse tarvitsi noukkia ihan vaan muutama. Joten vastedes pitäää muistaa, että jos hommia odottaa tällainen määrä, on siihen suosiolla varattava koko päivä. Ja ihan sama mitä ajattelee tekevänsä, siihen pitää lisätä kuitenkin tunti pari päälle.
Sitten itse asiaan, kevätrisottoon. Ei haittaa, vaikkei ole oikea vuodenaika, se maistuu näin syksylläkin. Ja risotto saattaa muutenkin maistua lähitulevaisuudessa, kun sitä risottoriisiä näköjään tuolla kaapissa riittää.
En oikeastaan tarkalleen tiedä, mitä alkuperäinen eroaa tästä meidän versiosta, koska en kertakaikkiaan itse ehtinyt eilen tehdä ruokaa. Neiti Teini tekee sitäpaitsi paremmat risotot, varsinainen risottomestari. Sitruunaa ei käytetty, valkoviiniä ei ollut (kumma juttu), pinaattia oli koko rasia ja sipulina pari salottisipulia, salaattisipulia ei enää lisätty. Kanaliemi kiehautettiin kuutiosta ja parsa oli säilykkeenä. Tähän aikaan vuodesta kun ei oikein enää hyvää tuoretta parsaa saa. Jopa ilman sitä valkoviiniä, risotto oli taivaallisen hyvää!
P.S. Loppuilta saattanee vierähtää sohvalla viinilasin kanssa.

Kommentit
Lähetä kommentti