"Tehdään jotain helppoa ja nopeeta"

Näillä sanoilla aloin tekemään ruokaa keskiviikkona, kun kotiuduttiin reissusta. Ja kuinkas sitten kävikään. Jos tämä on minun käsitys helposta ja nopeesta, niin voe mahoton miltä keittiössä mahtaa näyttää, kun tehdään "vaikeeta ja hidasta". Lihamureketta, lohkoperunoita, paistettuja kasviksia ja kanttarellikastiketta. Tästä määrästä tuli ruokaa n. 6 annosen verran.


Jauheliha oli vielä pakkasessa, joten en edes ajatellut tekeväni lihamureketta. Mutta kun sen hitaasti mikrossa sulatti, niin saihan sen murekkeen muotoon helpostikin. Ruoka muutenkin taisi hakea muotoaan koko ajan tehdessä. Olen tosiaan oppinut vasta viime kesänä, että pihveihin, pulliin ja murekkeeseen voi oikeasti käyttää vähän rasvaisempaa jauhelihaa. Jopa sitä sika-nautaa. 

400g naudan 17% paistijauhelijaa
(tai sika-nautaa)
2dl ruokakermaa
1½dl korppujauhoja
sipuli
2 murskattua valkosipulinkynttä
1 kananmuna
suolaa
pippuria 
grillausmaustetta (muistaakseni)
Laita korppujauhot nesteeseen turpoamaan. Nesteeksi käy myös vesi. Pilko sipuli, halutessasi sitä voi kuullottaa hieman. Lisää korppujauhoihin sipuli, mausteet, jauheliha ja kananmuna, vaivaa tasaiseksi taikinaksi ja anna turvota hetki. Tästä voi tehdä murekkeen, pihvejä tai niitä pullia. Murekkeessa laita taikina vuokaan ja muotoile siitä suorakaiteen muotoinen pötkylä. Toki sen voi halutessaan myös täyttää, fetajuustolla, juustoraasteella, oliiveilla, ihan millä keksii. Siinä tapauksessa se tulee levittää leivinpaperin päälle levyksi, täyttää ja kiertää rullalle / muotoilla pötköksi leivinpaperin avulla. Paista 200C n. ½h tai kunnes on kypsää (riippuu paksuudesta). Itse laitan sen aina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan, eipähän tartu kiinni.

Lihamurekkeen kaverina oli tuoreista kanttarelleista tehtyä kastiketta. Kanttarellithan piti putsatakin, muttei sentään hakea metsästä.

2-4dl kanttarelleja
sipuli
voita paistamiseen
2 kermaa 
kasvisliemikuutio
suolaa
pippuria

Jos ihan alusta asti haluat lähteä, mene metsään ja hae kanttarellit. Tai sitten ota ne pakkasesta hyvissä ajoin sulamaan. Nämä oli siis saapuneet jo metsästä, mutta putsata ne täytyi. Sitten vaan pieniksi ja kuumalle pannulle, jotta neste haihtuu. Näissä ei sitä ollut, pakkasesta otettaessa yleensä nestettä löytyy. Kun neste on haihtunut, lisää pannulle voi ja sipulit ja kuullota. Lisää kerma (tässä kuohu- ja ruokakerma), liemikuutio ja mausteet ja anna kiehua hetki kasaan. Maista ja mausta tarvittaessa lisää. Jos haluat muhennosta, käytä yksi kerma ja keitä kunnolla kasaan.

Ja koska mitään ei ollut valmiina, perunatkin löytyi raakoina ja multaisina jääkaapista ja päätyivät lohkoperunoiksi.


2-3 perunaa / syöjä
oliiviöljyä
valkosipulia
suolaa
pippuria
chilirouhetta
paprikajauhetta
Pese perunat ja lohko. Vaikka käyttäisin vanhoja perunoita, en koskaan kuori niitä. Laita lohkot kulhoon, muskaa joukkoon valkosipulia makusi mukaan ja lisää haluamasi mausteet, lorauta päälle vähän oliiviöljyä. Sekoita kunnolla, jotta perunat maustuvat kauttaaltaan. Jos on aikaa, anna maustua. Laita uuniin 200C ja paista n. ½h-45min riippuen lohkojen paksuudesta ja perunoiden määrästä. Näistä näkee kun ne ovat kivan rapsakoita ja valmiita.

Ja koska edes yritämme syödä terveellisesti (mistäköhän tämä kesämaha on sitten tullut...), niin paistoin vielä kasviksia kaveriksi.

kukkakaali
parsakaali
3 porkkanaa
3 uutta pientä sipulia
½ kesäkurpitsa
herneitä
voita ja oliiviöljyä paistamiseen
suolaa
pippuria
valkosipulia

Pese ja pilko kasvikset suupaloiksi, sipuli suikaleiksi, murskaa valkosipuli. Näitä herneitä ei voinut laittaa palkoineen, joten perkasin herneet joukkoon. Laita pannulle voita ja oliiviöljyä ja paista kasvikset, mausta. Itse jätän ne mahdollismman rapeiksi, n. 5-10min, jos tykkää pehmeämmistä, paistoaikaa vaan lisätään. Kasviksiksihan käy mitä vaan oman maun mukaan, samoin mausteiksi. Vaikka näissä on vähän enemmän hommaa kuin pakastekasviksissa, on ne toki sen arvoisia. Aiemmin menin usein helpomman kautta pakasteilla, nykyään niin harvoin kun on "pakko".
P.S. Tämän helpon ja nopeen ruoan lisäksi oli kotiinpaluuiltana vielä ämpärillinen niitä kanttarelleja putsattavana.  Ensi talvena riittää pakkasesta sitten niitäkin herkkuja!

Kommentit

Suositut tekstit