Taivaallinen täyte munakasrullalle
Lauantain ruokasuunnitelmat meni uusiksi, kun neiti Teinin isä kutsui meidät heille syömään. Ja toki me mentiin. Jos joskus saa jonkun toisen kokkaamaa ruokaa, niin siitä ei parane kieltäytyä.
Mutta koska päivä oli pitkä ja tallillakin piti välillä käydä, piti keksiä pikaisesti jotain lounasta. Herra ja rouva Porukat toivat meille siinä päivällä kaikenlaisia herkkuja torilta, mukana myös kanttarelleja. Niinpä päätin väsätä pikaisesti munakasrullan kanttarelli-couscous -täytteellä.
Mutta koska päivä oli pitkä ja tallillakin piti välillä käydä, piti keksiä pikaisesti jotain lounasta. Herra ja rouva Porukat toivat meille siinä päivällä kaikenlaisia herkkuja torilta, mukana myös kanttarelleja. Niinpä päätin väsätä pikaisesti munakasrullan kanttarelli-couscous -täytteellä.
munakasrulla
5dl maitoa
5 munaa
2dl vehnäjauhoja
½tl leivinjauhetta
suolaa
muutama lehti basilikaa silputtuna
Sekoita maito, munat ja mausteet, lisää jauhot. Kaada leivinpaperilla vuoratulle pellille tai isoon uunivuokaan, levystä on tarkoitus tulla suht ohut, paista 200C n. 25min tai kunnes on kypsää. Valmista täyte sillä välin.
täyte:
n. ½ l kanttarelleja
sipuli
voita paistamiseen
kuohukerma
suolaa
pippuria
1½ dl couscous
1 kasvisliemikuutio
voita
juustoraastetta
Puhdista ja pilko kanttarellit tai sulata ne. Anna nesteen haihtua kuumalla pannulla, lisää voi ja pilkottu sipuli, paista pehmeäksi. Lisää kuohukerma ja anna kiehua hiljalleen muhennokseksi, mausta suolalla ja pippurilla.
Valmista sillä välin couscous pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää veteen kasvisliemikuutio ja anna sen sulaa, lisää couscous hautumaan vasta sen jälkeen. Sekoita nokare voita couscousiin.
Sekoita sienimuhennos valmiiseen couscousiin, mausta tarvittaessa lisää ja levitä täyte munakaslevyn päälle n. 2/3 osalle. Kääri rullalle leivinpaperia apuna käyttäen, sauma jää alle. Lisää rullan päälle juustoraastetta ja paista vielä hetki, kunnes juusto on rapeaa.
Tämä oli jotakuinkin taivaallisen hyvää! Tai siis täyte, itse munakasrullahan maistuu, no munakasrullalta, vaikka hyvää sekin on.
Sunnuntaina meni koko päivä vähän siellä sun täällä, aamu sängynpohjalla, päivä hevostilaa katsomassa, ilta tallilla, joten piti saada jotain ruokaa suht pikaisesti. Munakasrullaa oli vielä jäljellä, joten tein seuraksi lohkoperunoita ja mitä kaapista löytyy -salaattia.
Perunoihin (isoja 2kpl/hlö) laitoin suolaa, pippuria, chilirouhetta, pari valkosipulinkynttä murskattuna ja lorauksen öljyä. Mausteet ja öljy sekoitetaan perunoihin ja niitä paistetaan 200C n. 30min. Niistä kyllä näkee kun ovat rapeita ja kypsiä.
Salaatissa oli pussi Husulan lehtisalaattia, pari luumutomaattia, pätkä kurkkua (minun puolella, neiti Teinihän ei kurkkua syö), oliiveja ja salaattijuustoa. Eikä niin mitään kastiketta. Kaapissa oli monta pullonpohjaa, mutta kaikki vanhoja lähemmin tarkasteltuna.
P.S. Saatiin neiti Teinin isän itsetekemiä sipsejä, oli kyllä aika hemmetin hyviä! Pitänee kokeilla joskus itsekin.
Kommentit
Lähetä kommentti