Saako tästä huono äiti -palkinnon?

Olen loistava. Nimittäin piiskaamaan ja ruoskimaan itseäni. Maanantaina oli tiukka aikataulu, kun oltiin sovittu rouva Suomitamman ultraus ja neiti Teinillä oli vielä valmennus. Töiden jälkeen oli siis n. 1½ tuntia aikaa tehdä ruokaa, pestä pyykkiä, ottaa puhtaat pyykit narulta, kääriä sunnuntaina eteisen lipaston päälle heittämäni puhtaat pyyhkeet ja laittaa tulet kattilaan. Kyllä, edelleen asumme puulämmitteisessä talossa ja vaikka taloa ei kesällä lämmitetäkään, haluamme silti käydä lämpimässä suihkussa. Taisi siinä olla jotain muutakin, mutta aika meni taas sen verran sumussa, etten oikeastaan muista. Enkä edes tiedä, miksi ne kaikki kotityöt oli pakko hoitaa siinä välissä.

Toinen asia mitä en ymmärrä on, että miksi sitä pitää aina tehdä ruoka alusta asti itse? Tarkoitus oli tehdä jauhelihakastiketta ja spaghettia, koska aikaa oli liian vähän noudattaa ruokalistaa, mutta unohdin pysähtyä kauppaan hakemaan sitä pastaa. Jälkikäteen kuulin, että kyllä meillä olisi ollut pussi pastaa kaapissa, en vain muistanut. Joten tein perunamuusin. Jopa neiti Teini sanoi, että joskus voisin päästää itseni vähän helpommalla. Huoh. Ehkei tässä talossa kukaan kuole, jos joskus syödään jotain puolivalmista. Kyllä, meillä syödään välillä nakkeja ja ranskalaisiakin, en sentään niin hullu ole. Mutta voisin siis päästää itseni vähän useamminkin helpommalla.

Salaattia en enää jaksanut alkaa tekemään. Siinä sitä huono äiti -palkintoa sitten metsästämään. Mutta ainakin ruoka oli hyvää.


Tosin neiti Teinin lautasella ei ollut kuin tomaatteja, edelleenkään  se kurkku ei kelpaa, kun se kuulema maistuu pahalta.

800g naudan paistijauhelihaa
sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 kermaa
tomaattipyrettä
suolaa
pippuria

Paista jauhelihan pinnat kiinni, lisää sipuli ja paista kypsäksi, mausta. Lisää tomaattipyre ja kerma ja anna kiehua tovi. Aika simppeliä, sanoisinko.

n. 1½ kg perunoita
kerma
(kaura)maitoa
suolaa
voita

Kuori ja pilko perunat, keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada vesi pois ja muussaa perunat. Lisää nokare voita, kerma ja suolaa, vatkaa sähkövatkaimella. Lisää maitoa samalla vatkaten, kunnes muusi on mielestäsi sopivan löysää. Ei, edelleenkään en käytä kuumennettua maitoa tai keitinvettä.

Tätä ruokaa oli sen verran, että kaksi naista pärjäsi 3 päivää, joten sain vapautuksen keittiöstä jopa kahdeksi päiväksi. Ja niillä tomaateilla ja kurkulla mentiin kuulkaa koko aika. Tosin koska viime aikoina sitä salaattia on yleensä ollut tarjolla, niin sitä kyllä hieman kaipaa siihen ruoan kylkeen, ei näin vähillä rehuilla montaa päivää pärjäisi.

P.S. Jottei nyt ihan ikävä keittiötä tullut, tein eilen illalla kaura-omenapaistoksen tällä ohjeella 1½ kertaisena. Koska meillä on noita omenia taas niin paljon, että piha on melkein jo hukkunut niihin.


Kommentit

Suositut tekstit