Puhtikauraa ja mansikoita
Puhtijuomat sai vähän muuntelua viime viikolla, kun taloon tuli tuoreita mansikoita. Niitä sikahintaisia. Käytin ensin hyväkseni loput salaattiin ostamani mansikat ja seuraavaksi raahasin töistä yli jääneet. Mansikoista tuli pari eri versiota, banaanilla ja ilman. Joskus on kyllä ihan kiva juoda aamupuhdit ilman iänikuista banaania, mutta se vaan on niin helppo.
Seuraavaksi oli muuten sama satsi, mutta ilman sitä joka aamuista banaania ja ehkä vähän enemmän marjoja eksyi purkkiin.
Tuoreiden mansikoiden jälkeen ollaankin taas pysytty "kiltisti" pakastemustikka - banaani -versiossa. Se on kyllä hyvää, mutta toki joskus voisin keksiä siihen jotain vaihtelua.
P.S. Olin ajatellut ottaa tänään taas kiinni, mutta nähtäväksi jää, kaikkien kaura-omenapaistosten ja saunojen jälkeen.
muutama tuore mansikka
n. ½ dl pakastemustikoita
½ banaani
½ dl Puhtikauraa
n. 2½-3dl kauramaitoa
Laita kaikki ainekset korkeaan muovipurkkiin ja sekoita sauvasekoittimella. Olen alkanut laittamaan Puhtikauran marjojen (tai mitä nyt sitten käytänkin) väliin, näin se sekoittuu jo ensi muussaamisella. Lisäksi käytän sitä nykyään vain ½dl / juoma, se riittää pitämään nälän loitolla marjojen kera (tai sen banaanin), eikä ole lainkaan liisterimäistä.
Seuraavaksi oli muuten sama satsi, mutta ilman sitä joka aamuista banaania ja ehkä vähän enemmän marjoja eksyi purkkiin.
Tuoreiden mansikoiden jälkeen ollaankin taas pysytty "kiltisti" pakastemustikka - banaani -versiossa. Se on kyllä hyvää, mutta toki joskus voisin keksiä siihen jotain vaihtelua.
P.S. Olin ajatellut ottaa tänään taas kiinni, mutta nähtäväksi jää, kaikkien kaura-omenapaistosten ja saunojen jälkeen.
Kommentit
Lähetä kommentti