Perjantain pikaruokaa

Palataanpa viime perjantaihin. Lähdimme tallille heti töiden jälkeen, joten kokkaus jäi iltaan. Mutta koska kyseessä piti olla nopeaa ruokaa, ei se oikeastaan haitannut. Olihan siinä lopulta sit sun tät tehtävänä, mutta oli sen arvoista, kesäkurpitsaleipää. Minulta on mennyt kokonaan ohi, että neiti Teini syö nykyään jonkun verran kesäkurpitsaa. Siitä syystä olin ottanut niin pienen kurpitsan kuin löysin, oikeasti sellaisen minikokoisen. Sain sen kuitenkin taikomalla riittämään. Koska en ollut myöskään lukenut ohjetta etukäteen, että siitä pitäisi riittää pestoonkin... Itse en edelleenkään voi syödä paprikaa, niinpä toinen leipä oli ilman sitä.


Reippaana tyttönä laitoin vielä grillin päälle (sitä ei olekaan hetkeen käytetty) ja grillasin kaiken tarpeellisen, paparikan ja kesäkurpitsan, halloumin ja leivät.

Pelkällä pestolla leipä olisi ollut kyllä hivenen kuiva, niinpä tein sinne vielä aiolin. Tosin vähän vähemmällä suolalla, koska pestoon sitä lorahti sitten senkin edestä. Sen verran täytyy sanoa, ettei tuosta chiapatasta kyllä 4 leipää saa niin, että se veisi nälän, kolme on ihan maksimi. Viimeksi taisin leikata siitä vaan kaksi leipää, mutta se oli kyllä jo vähän liikaa.

P.S. Pitäisiköhän sitä oikeasti aktivoitua vielä grillaamaan ennen kuin sieltä tulee talvi.

Kommentit

Suositut tekstit