Ehdotusta ensi viikoksi

Kuten olemme viime aikoina huomanneet, ruokalistat on lähinnä suuntaa antavia. Niin todennäköisesti nytkin. Mutta sen verran varauduin jo valmiiksi, että koska lauantain kisareissu on vielä epäselvä (mahdutaanko mukaan), niin sinne on myös laitettu vaihtoehtoinen nopea ruoka tuon pitkän kaavan lisäksi. Katsotaan sitten lähempänä, kummalla mennään.


Neiti Teini on seuraavat 4 päivää koirahoitajana, mutta päätti kuitenkin käydä kotona mamman ruokapatojen äärellä, eikä tehdä itselleen ruokaa. Tosin kun hän kuulee tänään, että luvassa on keittoa, saattaa mieli muuttua... Hän ehkä jää jopa pysyvästi sinne koirataloon, jahka ensi viikon keiton aika koittaa. Meillä on joka syksyinen "hävitetään" omppuja" -kampanja menossa ja niitä tungetaan sitten vähän joka paikkaan. Tosin ihan ensimmäisenä pitäisi raahautua keräämään ne kaikki sadat maahan pudonneet omenat kompostiin, ennen kuin pihasta muodostuu taas yhtenäinen omenasoselaatta. 

Mutta koska siis viime viikosta jäi aika paljon tekemättä, koitetaan nyt sitten tulevalla viikolla paneutua niihin paremmin, vähän muunnellen tosin.

P.S. Neiti Timonthy on onnellinen, kun tulee syksy ja villasukkakausi alkaa (no okei, meillä se ei kyllä oikein koskaan edes pääty, ehkä helteellä en käytä niitä), saa taas kuljetella villasukkia ympäri taloa ja piilotella niitä mammalta. 


Kommentit

Suositut tekstit