Moussaka uimakoulussa
Meillä ei siis harrasteta juurikaan moussakaa, koska neiti Teini ei ole oikein suostunut syömään munakoisoa. Olen sitä kuitenkin viime aikoina koittanut ujuttaa silloin tällöin johonkin ja aina se on alas mennyt. Joten päätin kokeilla moussakaa pitkästä aikaa. Muuten hyvä, mutta jotenkin kuvittelin muistini sopukoista, että se tehdään samaan tyyliin kuin lasagne. No ei tehdä, se ui. Joten annan ohjeen siihen asti, kun se toimii ja oli hyvää, unohdetaan se valkokastike. Ensi kerralla, ja se varmasti tulee, laitetaan siihen huomattavasti vähemmän nestettä joukkoon, niin saattanee toimia hivenen paremmin.
Tästä lähdettiin siis liikkeelle, jauheliha-tomaattikastike, valkokastike, joka siis pitää unohtaa ja paistettuja munakoisoviipaleita. Tästä tuli lasagnevuoallinen, eli 6-8 hengelle.
Ensi kerralla kokeilen siis tuon kermapurkin kanssa. No ehkä katson tarviiko se toisenkin ;) Mutta ei ainakaan litraa valkokastiketta :D
En tiedä mistä päästä heitti tehdessä ruokalistaa, kun en ollut varautunut lainkaan salaattiin. Onneksi kaapista jotain löytyi, eli mentiin "mitä kaapista löytyy" -salaatilla: jääsalaattia, tuoretta sipulia, kirsikkatomaatteja ja oliiveja.
Seuraavaksi päiväksi käytiin hakemassa lisää salaattiaineksia ja esipaistettua patonkia.
P.S. Tytöt tekivät muffissejakin, mutta ei niistä ehtinyt kuvaa ottamaan...
Tästä lähdettiin siis liikkeelle, jauheliha-tomaattikastike, valkokastike, joka siis pitää unohtaa ja paistettuja munakoisoviipaleita. Tästä tuli lasagnevuoallinen, eli 6-8 hengelle.
3 munakoisoa
oliiviöljyä
suolaa
400g jauhelihaa
2 purkkia tomaattimurskaa (tässä valkosipuli ja chili)
sipuli
2 valkosipulinkynttä
suolaa
pippuria
vettä
kerma / pieni valkokastike
juustoraastetta
Kuori ja viipaloi munakoisot. Huomio, että ne tummuvat melko nopeasti. Paista kevyesti oliiviöljyssä ja mausta suolalla.
Paista jauhelihasta pinnat kiinni, murenna ja lisää sipuli, paista kypsäksi, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tomaattimurska ja vähän vettä, anna kiehua hiljalleen n. 15min.
Kokoa vuokaan kerroksittain munakoisoviipaleita ja jauhelihakastiketta. Kaada päälle purkki kermaa ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200C n. 45min , poista folio ja anna juuston ruskistua hetki.
Ensi kerralla kokeilen siis tuon kermapurkin kanssa. No ehkä katson tarviiko se toisenkin ;) Mutta ei ainakaan litraa valkokastiketta :D
En tiedä mistä päästä heitti tehdessä ruokalistaa, kun en ollut varautunut lainkaan salaattiin. Onneksi kaapista jotain löytyi, eli mentiin "mitä kaapista löytyy" -salaatilla: jääsalaattia, tuoretta sipulia, kirsikkatomaatteja ja oliiveja.
Seuraavaksi päiväksi käytiin hakemassa lisää salaattiaineksia ja esipaistettua patonkia.
P.S. Tytöt tekivät muffissejakin, mutta ei niistä ehtinyt kuvaa ottamaan...
Kommentit
Lähetä kommentti