Mamman makruloora
Koska olen vaihteeksi jäljessä päivityksissäni, tänään tulee toinenkin ruoka, ihan perinteinen makaroonilaatikko. Tarkoitus oli hypätä ruokalistassa suoraan keittoon, mutta vähän niin kuin unohdin sen ja tein makaroonilaatikon eilen. Kun sitä keittoa ei sitten kuitenkaan tule tehtyä loppuviikkoa kohden. Ei meillä keittoa viikonloppuisin syödä. Ikinä. Tai sitten joskus syödäänkin, kun menin nyt sanomaan "ikinä" ääneen, kaikki vannomiset kuitenkin tapahtuu. Aina.
400g naudan (paisti)jauhelihaa
500g pussi makaroonia
sipuli
2 valkosipulinkynttä
suolaa
pippuria
paprikajauhetta
grillimaustetta
(kuohu)kerma
2 munaa
n. 4dl (kaura)maitoa
½ pussia juustoraastetta
kasvisliemikuutio
Keitä makarooni pakkauksen ohjeen mukaan kasvisliemikuution kanssa. Paista jauhelihasta pinnat ensin kiinni, murenna sen jälkeen. Lisää hetken paistueeseen jauhelihaan sipuli ja murskattu valkosipuli. Mausta kypsä jauheliha. Sekoita jauhelija ja kypsä makarooni. Riko munien rakenne kulhossa ja lisää niihin maito, kaada vuokaan kerman kanssa. Laita päälle juustoraastetta. Paista 200C n. ½h foliolla tai kannella peitettynä, ota folio pois ja paista vielä n. 10min, jotta juusto ruskistuu.
Makaroonilaatikosta meillä on melkoisen monta versiota. Yleensä en laita munamaitoa, ainoastaan kermaa, mutta nyt päätin kokeilla sitä. Eli pelkkä kermakin käy. Tosin ei kannata laittaa sitten ainoastaan kuohukermaa, siitä tulee tosi raskasta. Myös mausteet meillä vaihtele mielialani mukaan. Joskus on pelkkää suolaa ja pippuria, joskus sekaan menee vaikka chiliä. Makaroonikin eli hienommin pasta, saa erilaisia kuvioita, mitä nyt sattuu kaapista löytymään tai kaupasta mukaan sillä kertaa tarttumaan.
Olin eilen sen verran laiska, etten jaksanut alkaa raastamaan porkkanoita, joten vihreän virkaa toimittivat tomaatti ja punajuuret.
P.S. Mitähän sitä viikonloppuna syötäisiin, kun me saadaan ihana vieras meille <3
Kommentit
Lähetä kommentti