Lauantain lihapläjäys

Ei tämä elämä ihan niin vaan mene, että kun on lomalla, on aikaa tehdä jotain. Vaikka pitää blogi edes suunnilleen ajantasalla. Loma kun tarkoittaa tässä tapauksessa joka päivä töissä käymistä, sekä aamulla ja illalla tallilla luuhausta. Jotenkin se päivä menee siinä sitten yhdessä hujauksessa ja huomaa kaatuvansa sohvalle puolikuolleena tuijottamaan illan sarjaa. En ole edes oikein ehtinyt viiniä maistella, kerrassaan kummallista. Toki sitä voi "hankaloittaa" se, että aamuisin on herättävä 7-8 aikaan, ei siinä kovin montaa lasia voisi edes siemaista, että pääsee ylös.

Mutta palataanpa lauantaihin, grillauspäivään. Lautaselle saatiin rub -maustettua possun ulkofilettä, uusia perunoita, kahden kaalin slawta, maissia ja parsaa, niin ja maustevoita.






Pihvien kanssa lähdettiin liikkeelle tästä:


 Rub -mausteseos 
2 tl paprikajauhetta
1 rkl sinappijauhetta
1 rkl fariinisokeria
ripaus cayennenpippuria
2 tl sormisuolaa
1 rkl mustapippurirouhetta 

öljyä (lihan pintaan)

Kuten kuvasta näkyy, mausteita on kyllä hieman enemmän...





Ja tähän sitten päädyttiin
700-800g lihaa

Mausteet sekoitetaan yhteen. Sen jälkeen hierotaan lihan, tässä tapauksessa possun ulkofilepihvien, pintaan hieman öljyä ja perään mausteseosta. Annetaan mielellään maustua jääkaapissa edes muutaman tunnin. Meillä oli kokonainen ulkofilepala, jonka putsasin ja tein pihveiksi. Seos käy myös mainiosti naudanlihaan. Sitten vaan pihvit grilliin.

Lauantaina meitä oli 3 ruokailijaa, sen jälkeen syötiin neiti Teinin kanssa näitä vielä 2 päivää.

Salaattina toimi tällä kertaa kahden kaalin slaw.


Kaaleja laitoin molempia kokonaiset, porkkanoita 5 uutta eli melko pieniä, chilin olin unohtanut ostaa, yksi omena riitti. Kastikkeeseen meni kokonainen ranskankerma, majoneesia en mitannut, piparjuuritahnan jätin pois (kun ei se tähän kuulu), samoin persilijan, lisäksi tuli pieni loraus hunajaomenaviinietikkaa ja vähän sokeria. Vihannekset pilkoin kulhoon, kastikkeen ainekset sekoitin keskenään ja sitten vihanneksiin, muutamaksi tunniksi jääkaappiin maustumaan


Maustevoi oli tällä kertaa hieman erilainen versio.



50g voita
½ purkkia maustamatonta tuorejuustoa
2 valkosipulinkynttä
suolaa
pippuria
paprikaa
cayenepippuria
fariinisokeria

Pehmennä voita hieman mikrossa, murskaa valkosipulinkynnet ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Kääri tuorekelmuun pötköksi ja laita hetkeksi pakkaseen kovettumaan. Muista, ettei voi tarvitse mausteita kovin suurta määrää, maista välillä ja lisää jos tarvitsee.

Oli aika mielenkiintoinen versio laittaa osa tuorejuustoa. Tosin opin myös sen, ettei possun kanssa vaan tehdä maustevoita, vaikka tämä oli hyvää, ei se sovi possunlihaan. Eli vastedes vain naudan kanssa.

Lisäksi oli uusia perunoita, grillattua maissia ja lahjoituksena saatua parsaa suoraan penkistä.

Jälkkäriksi oli "tilattu" pitkästä aikaa Eton Mes. 




3 ISOA annosta 
 
purkki kuohukermaa 
½ pussia marenkia 
½ rasiaa mansikoita
muutama desi mustikoita
 tomusokeria
(sitruunamelissaa)
Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja mausta tomusokerilla. Poista mansikoista kannat ja pilko pienemmiksi, n. 4 osaan. Pilko marengit pieneksi. Kokoa annokset isoon lasiin tai kulhoon kerroksittain, koristele halutessasi tomusokerilla ja sitruunamelissalla. Tästä määrästä riittää n. 5 normaaliannosta, meillä nyt meni kolmelle kaikki.

Perinteinen Eton Mes on mansikoilla, mutta kesällä sitä on kiva muunnella erilaisilla marjoilla. Tämän voi koota myös isompaan kulhoon, josta kaikki ottavat haluamansa määrän. Eli paljon, koska tämä on vaan järisyttävän hyvää! 

P.S. Meidän vauva sai tänään virallisen nimen, Violan Aava <3 Tästä alkaa Violan varsojen tarina ;)

Kommentit

Suositut tekstit