Puhtiakauraa - mustikka-banaani
KYSYMYS! Onko helpompaa laittaa kaikki Puhtikaura -ohjeet samaan tekstiin allekkain, vai tehdä jokaisesta omansa? Tässä vaiheessa on vielä helppo muuttaa :)
Eli tämä aamu alkoi taas ihan uudella Puhdilla.
Huomenaamulla neiti Teini haluaa kuulema myös oman puhtijuoman, joten todennäköisesti teen näitä hyväksi havaittuja. Tai sitten kokeilen itselleni taas jotain uutta, aamulla nähdään.
Tänään meillä saadaan vielä "iltapalaksi" mansikkamuffinsseja á la neiti Teini.
P.S. Seuraavan viikon ruokalista on hiomista vaille valmis, joten huomenna se ilmestyy. Juhannuksena tehdään tukusat aamiaiset, grillataan pari päivää ja sunnuntaina sitten pidetään rääppiäisiä.
Eli tämä aamu alkoi taas ihan uudella Puhdilla.
½dl mustikoita
1 banaani
kauramaitoa niin, että n. 4dl täyttyi
1dl Puhtikauraa
Tämän päiväiseen Puhtiin ei riittänyt ihan 3½dl nestettä, koska mustikat ja banaanit tekivät siitä paksuhkoa. Lisäksi huomasin sen, että ensin pitää muussata sauvasekottimella muut ainekset, vasta sitten lisätä Puhtikaura joukkoon. Banaanissa lienee sen verran "vastusta", ettei jauho sekottunut alussa kunnolla. Mutta näistähän oppii :) Hyvää oli tämäkin!
Tänään meillä saadaan vielä "iltapalaksi" mansikkamuffinsseja á la neiti Teini.
3,5 dl vehnäjauhoja
2dl sokeria
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
1dl kermaa (jota tänään jatkettiin kauramaidolla)
2 kananmunaa
100g voita sulatettuna
2dl sokeria
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
1dl kermaa (jota tänään jatkettiin kauramaidolla)
2 kananmunaa
100g voita sulatettuna
1-2 dl pilkottuja mansikoita
Sekoita kaikki ainekset keskenään, paista 200C n. 10-15 minuuttia, nauti :)
P.S. Seuraavan viikon ruokalista on hiomista vaille valmis, joten huomenna se ilmestyy. Juhannuksena tehdään tukusat aamiaiset, grillataan pari päivää ja sunnuntaina sitten pidetään rääppiäisiä.
Kommentit
Lähetä kommentti