Kevennetään keitolla (koska juhannuksena ei ehkä sitten kevennellä mitään)
Harvinaista, meillä edetään ainakin toistaiseksi ruokalistan mukaan. Tänään (ja huomenna) oli siis keittopäivä. Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Varhaiskaali on ihan älyttömän hyvä raaka-aine. Ja monipuolinen, kun vaan koittaa keksiä sille käyttötarkoitusta. Silti siitä tulee väkisinkin vielä toisinaan mieleen koulun kaalilaatikko, ne kauheat kaalinrotkot mitä siinä oli. Tai kai enemmän siitä "myöhäis"kaalista, kuin niinkään varhaissisaruksestaan. Mutta senpä johdosta en halua tehdä siitä mitän löllöä (paitsi kaalilaatikossa), joten taas mentiin soveltaen.
Mitä sitten tein ohjeeseen nähden erilailla, niin mausteita oli toki taas roimasti enemmän, kuin myös hunajaakin. Perunoita oli huimat 5 kappaletta, muuta varmaan aikalailla ohjeen mukaan. Paistoin kaalin, sipulin ja porkkanat, mutta vain sen verran, että kaali hieman pehmeni. Lisäsin siihen suolaa, tomaattipyreen ja hunajan. Perunat keitin lihaliemessä tähtianiksen kera lähes kypsiksi, sitten laitoin joukkoon jauhelihan ja kaaliseoksen. Ihan vaan, ettei siitä kaalista tule mitenkään vettynyttä. Tosin siellähän se lilluu huomiseen, joten pehmeneminen on toki taattu.
Kaalin kera ja näin maustettuna ihan uusi jauhelihakeitto, mutta voi tehdä toistekin, hyvää oli!
P.S. Sateiden jälkeen joka ikinen naapuri ajaa nurmikkoaan ja niin piti minunkin, mutta koska talliton ilta vaihtui tallilliseen, saa nurmikko kasvaa edelleen kohisten...

Kommentit
Lähetä kommentti