Juhannusruokaa

Oltiin eilen naapuritallilla treenaamassa, joten kotiutuminen meni sen verran myöhään, ettei vaan enää jaksanut avata konetta, sori... :) Sain kuitenkin eilen ruokahommat plakkariin ja kävin kaupassakin valmiiksi. Tänään kello kyllä soi, herätin neiti Teinin töihin ja kävin vielä täydentämässä kaappia. En huomannut eilen, että yrtit alkaa olemaan ehtoopuolella ja marjatkin ostin vasta tänään.






Mutta tässäpä tämä, juhannuksen ruokintasuunnitelma ja vähän sen ylikin.


Aamut (tai sitten kun herätään -hetket) aloitetaan kumpanakin päivänä tukusalla aamiaisella. Tosin äsken juuri päätin, että aamiaiset hyppäävät toisin päin noiden marjojen vuoksi, ovat sitten ainakin tuoreita. Pannukakkuja en ole tehnyt ihan hetkeen. Niitä vaahterasiirapin ja tuoreiden marjojen kera huomenna, voi pojat!

Alkuperäisessä listassa oli lounaatkin, mutta onneksi tajusin, ettei niitä kyllä taideta tarvita, syödään sitten mitä kaapista löytyy, jos hiukoo tai iltaruoka venyy.

Molempina iltoina grillataan säätä uhmaten. En tosin ole edes katsonut, mihin se on just nyt muuttunut... Tänään laitan jo naudan ulkofileen marinadiin, huomenna sitten vuorostaan possu menee muhimaan valmiiksi. Perunat keitän kaikki huomenna, lauantaina niitä voi sitten grillata. Edelleenkään meillä ei ole suuria suunnitelmia, hengaillaan himassa, toivotaan että joku tulee tänne meidän seuraksi, käydään ehkä uimassa Vääksyssä, kenties veneajelulla jos keli antaa myöden. Ja tallilla toki joka päivä. Ihan vaan let´s go with the flow -meiningillä, mikä tuntuu hyvältä.

Arkeen palattuamme kokeilen ensimmäisen pinaattikeittoni (ja toivon, että neiti Teini syö sitä, tosin en minäkään pinaattikeitosta ole pitänyt, kiitos koulun) ja päälle vielä pastaa, simppeliä siis kaiken juhannukokkailun jälkeen.

Ihanaa juhannusta kaikille! Syökää hyvin ja rakastakaa toisianne <3


P.S. Jos joku haluaa vinkkejä tai neuvoja tästä listasta jo nyt ennen ruokien varsinaista valmistumista, laittakaa viestiä, koita ehtiä vastaamaan, olenhan jo vapaalla :) Lopputulema selviää aina kokeilemalla, mutta onhan minulla jo ajatusta näistä valmiina.

Kommentit

Suositut tekstit