Ja niin se jogurtti hävisi ;)

Tänään mentiin ruokalistan mukaan. Melkein. Teriyakibroileri ja paistettu varhaiskaali sai kaverikseen siiklejä. Saatiin tänään tuliaisia Lahden Kansainvälisiltä Suurmarkkinoilta, erilaisia salameja, parmesaania, oliiviöljyä, patonkia, leivonnaisia. Ja sitten ne perunat oli kuulema "tavalliselta torilta" :D Mutta koska nyt tuli ensimmäiset kotimaiset uudet perunat, oli ne pakko testata. Sitäpaitsi ei miehen nälkä ehkä olisi pelkistä rehuista ja broiskusuikaleista lähetenyt ;)





Broileria oli ehkä puolet tuosta määrästä. Tästä söi tänään 3 ihmistä ja jäi vähän lounaaksi huomiselle. Broilerit laitoin jo eilen marinadiin, ei ne olisi tarpeeksi maistuneet pelkällä valelulla. Lisäksi marinadi jäi kyllä keittelemättä, koska tartuin toimeen vasta ilta yhdeksältä. Niinpä sekoitin ainekset: öljyä, seesamiöljyä, soijaa, fariinisokeria, suolaa ja omenaviinietikkaa marinadiksi, leikkasin broilerit suikaleiksi (fileestä 3 suikaletta) ja laitoin yöksi jääkaappiin maustumaan. Inkivääriä en jättänyt tarkoituksella pois, raastin vaan sattui olemaan tiskikoneessa, enkä jaksanut odotella ohjelman loppumista. Seesamiölyn kanssa kannattaa olla varovainen, se on melko voimakasta. Lisäksi lurahti soijaa vähän liikaa, niinpä paikkasin sitä runsaalla määrällä fariinisokeria.





Tänään pujottelin suikaleet liotettuihin varrastikkuihin ja grillasin ne kypsiksi. Enkä kyllä enää muistanut niitä grillistä ottaessa, että päälle olisi pitänyt laittaa seesaminsiemeniä ja kevätsipulia. Ei ne mitään tarvinneet, hyvää oli!

Mitä kastikkeeseen tulee, niin avokadoja sattui olemaan enää yksi. Lisäksi kun sitä jogurttia piti vielä hävittää jonnekin, niin tähän sain sen hyvin uppoamaan. Kastikkeesta tuli älyttömän hyvää!


avokado
2 dl maustamatonta jogurttia
½ dl majoneesia
2 tl wasbia
2 rkl silputtua sushi inkivääriä
suolaa
hunajaa

Kuori ja muussaa avokado, silppua inkivääri, sekoita kaikki ainekset ja mausta. Laita jääkaappiin hetkeksi maustumaan.

Paistettu kaali mukaili ohjetta melkolailla. Paitsi että sipulia oli kaikki 5 siitä nipusta. Varret oli jo menneet huonoiksi, joten käytin vaan päät. Lisäksi mausteita (ihan kaikkia, siirapista lähtien) oli aika paljon enemmän kuin ohjeessa. Niin ja oli siellä yksi murskattu valkosipulinkynsikin. Valkosipulia ei ole koskaan liikaa. Paitsi joskus.



Vaikka perunat ei ehkä olleet nyt ihan omiaan tuohon itämaishenkiseen annokseen, niin täytyy sanoa, että olipa hyvää ruokaa!

P.S. Tänään meille ilmestyi myös Robert´s Coffeen kakkupaloja. On aika kivaa, kun tänne taloon aina vaan ilmestyy ruokaa ;)

Kommentit

Suositut tekstit