Wrappaillaan
Nopeaa, helppoa, kevyttä ja herkullista, wrappeja! Broileri sellaisia. Tosin illalla neiti Teini todennäköisesti kiljuu nälkäänsä, mutta siinä ei liene mitään uuta ;) Tästä määrästä tuli 2:n päivän ruoka naisille, mies ei ehkä taltuta nälkäänsä yhdellä lätyllä.
4 (isoa) tortillaa
4 broilerin filettä pieneksi pilkottuna
suolaa
pippuria
chilirouhetta
purkki ranskankermaa
n. 1dl turkkilaista jogurttia
2 valkosipulinkynttä murskattuna
loraus sweet chilikastiketta
suolaa
pippuria
2 sipulia siivutettuna
suolaa
sokeria
jääsalaattia
½ rasiaa kirsikkatomaatteja pilkottuna
2 avocadoa siivutettuna
(oliivi)öljyä paistamiseen
Valmista ranskankermakastike maustumaan, sekoita kaikki ainekset keskenään. Pilko broilerit, paista öljyssä ja mausta makusi mukaan. Pilko sipulit siivuiksi, kuullota öljyssä ja lisää suola ja sokeri. Pilko tomaatit kuutioiksi ja avocado siivuiksi. (Viime akoina avocadot on kyllä maistuneet jostain syystä saippualle, niin tämäkin, mutta käytin sen silti). Kanat, sipulit ja kastikkeen tein tänään kaiken valmiiksi, huomenna pilkon lisää tomaatteja ja avocadoa + salaattia.
Levitä tortillalle ranskankermaa, laita loput ainekset kerroksittain toiseen reunaan n. ½:lle, kääri napakalle rullalle ja leikkaa keskeltä halki.
P.S. Voin joku päivä kaivaa kätköistä ruokia ennen blogia ja tehdä niistä pienen kollaasin.
Kommentit
Lähetä kommentti