Sienisoppaa

Tänään oli viikon keittopäivä. Olen koittanut sellaisesta pitää kiinni, mutta ei se nyt aina onnistu. Toinen asia, josta koitan pitää kiinni vielä enemmän ja siinäkin kyllä lipsun, on kasvisruokapäivä. Tänään ne saatiin jopa yhdistettyä, joten molemmat check tällä viikolla.

Alkuperäinen resepti oli siis täällä. Teen kuitenkin harvoin, jos koskaan, keittoja valmiista pusseista. Jos on kovin kiire, niin kuin tänään oli, se olisi toki helpottanut ja nopeuttanut hommaa, joten joskus saa kyllä oikoa ;)
rasia herkkusieniä
sipuli
nokare voita
8dl vettä
5dl (kaura)maitoa
2dl kermaa
2 kukkurallista rkl jauhoja
½ rasiaa (ruohosipuli)tuorejuustoa
suolaa
pippuria
chiliä
2 kasvisliemikuutiota
 (kuivattua basilikaa)
(ruohosipulia)

Huuhdo ja pilko sienet, paista niitä kuumalla pannulla, kunnes neste haihtuu (tänään sitä ei kyllä kauheasti ollut). Pilko sipuli ja lisää se voin kanssa pannulle. Paista sienet ja sipuli pehmeiksi, mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä seos kattilaan ja sekoita joukkoon vehnäjauhot niin, että ne sekoittuvat kunnolla sieni-sipuliseokseen. Lisää vesi ja (kaura)maito sekä kasvisliemikuutiot, sekoita koko ajan kunnes neste alkaa kiehumaan, näin jauhot "liukenevat" nesteeseen, eivätkä paakkuunnu. Anna kiehua hetki, lisää tuorejuusto ja kerma, kuumenna ja mausta tarvittaessa lisää. Tänään suolan ja pippurin lisäksi käytin vähän chiliä ja kuivattua basilikaa. Kermana käytän yleensä kuohukermaa, mutta neiti Teini oli käyttänyt kaikki, joten ruokakerma palveli ihan yhtä hyvin näin arkena. Silppusin pinnalle vielä ruohosipulia, mutta eipä se sitä oikeastaan tarvitse :)

Tänään kiireen takia vaan paahdettiin kylkeen leipää, mutta monesti jos on aikaa (ja keittoon sopii, ei siis minkään jauhelihakeiton kanssa), tehdään valkosipulileipiä uunissa. Paahtoleipä (2kpl/syöjä) voidellaan oliiviöljyä - murskattua valkosipulia -seoksella ja laitetaan hetkeksi uuniin 200C, jotta leivistä tulee rapsakoita (n. 5min). Öljyyn voi lisätä myös mausteita, mm. ripauksen suolaa tai kuivattua basilikaa.
 

P.S. Tuota jauhokikkaa voi käyttää myös vaikka makkarakastikkeen teossa, ei tarvitse keitellä erikseen ruskeaa kastiketta. Jauho lisätään paistettuun makkara-sipuli -seokseen, lisätään neste ja sekoitetaan koko ajan kunnes alkaa kiehumaan. Mutta lupaan tehdä jonkun soosin lähiaikoina, jos se sopii neiti Teinin kesäruokavalioon ;)
 

Kommentit

Suositut tekstit