Perussettiä
Koska sitä eilistä keittoa ei ollut enää tälle päivälle (tosin unohdin sen aamulla jääkaappiin, että ei sitä kyllä lounaaksikaan syöty), niin taas piti suunnata töistä tullessa keittiöön. Mentiin kyllä melko perusruoalla tänään, joskin pasta oli uusi kokeilu. Tykkään tehdä aina uusia ruokia ja kokeilla reseptejä. Siksi myös linkkaan tänne ne reseptit, mistä olen lähetenyt liikeelle, jotta muidenkin maailma saattaa samalla avartua. Lähes kaikki maailman ruokahan on kuitenkin jo kertaalleen keksitty, mitä nyt joskus ilmestyy joku pulled pork tai nyhtökaura, mutta noin muuten se perussafka on olemassa, niitä vaan muunnellaan oman maun mukaan. Tänään oli siis jauhelihapihvejä, kasvis-fetapastaa ja dippiä. Ihan hyvää perusruokaa, mutta ei mitenkään tajunnan räjäyttävää. Tosin ei kai nyt joka päivä voikaan olla...
Jauhelihapihvit heittelin tänään ihan omasta päästä, mutta aika perus ohjeella mentiin.
Jauhelihapihvit heittelin tänään ihan omasta päästä, mutta aika perus ohjeella mentiin.
400g naudan paistijauhelihaa
1dl korppujauhoja
2dl ruokakermaa
sipuli
2 valkosipulinkynttä
kananmuna
suolaa
pippuria
grillimaustetta
Sekoita kerma ja korppujauhot, anna turvota hetki. Pilko sipuli ja lisää mausteiden kanssa "taikinaan". Monesti maistan sitä tässä kohtaa, jotta tiedän, että mausteita on tarpeeksi, ennen jauhelihaa sen tulee olla vähän liian maustetun oloista. Sen jälkeen kanamuna ja jauhelija joukkoon, sekoitetaan kunnolla ja annetaan turvota hetki (tai sitten ei, jos on kiire niin kuin tänään). Kostuteuilla käsillä muotoillaan pihveä, voi paistaa pannulla tai uunissa 200C n. 15min.
Pasta oli kai tarkoitus olla ihan sellaisenaan ainakin ohjeen mukaan, mutta meillä se käytettiin lisukkeena. Tällä kertaa en edes muuttanut kauheasti mitään. Mustia oliiveja en käytä, joten tilalla oli vihreitä. Lisäksi laitoin vähän hunajaa. Jos joskus teen uudestaan, jätän oreganon pois. Ihan ok, mutta ei tosiaan mitenkään erikoisen makuista. Vähän erilaista kuitenkin kuin jos lautasella olisi ollut ihan vaan pelkkää pastaa.
Dippi oli tänään taas vähän muunneltu erilaiseksi kuin ennen.
kermaviili
n. 1dl turkkilaista jogurttia
loraus sitruunamehua
chipotle tabascoa
ketsuppia
valkosipulia murskattuna
suolaa
pippuria
sokeria
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua hetki. Meillä ei siihen ollut tänään aikaa ;) En juuri koskaan mittaa mausteita ja meidän mausteet saattaisi olla monelle jopa hieman liikaa :) Laita ensin vähän ja lisää jos siltä tuntuu.
Näillä siis jatketaan ainakin huomenna, ehkä vielä jopa torstaina. Jos ei riitä sinne asti, niin neiti Teini joutunee keksimään itselleen ruokaa, mamma lähtee Hevosyrittäjäpäiville :)
P.S. Huomenna töissä lienee hulinaa, kun myymälä avataan pitkästä aikaa. Harmi kun tarjolla on vaan alkoholitonta kuohuviiniä, hulinat voisi sujua leppoissammin pienessä pöhnässä ;)
Kommentit
Lähetä kommentti