Ruokalistaa ja poltettuja leipiä

Meillä tehdään aina torstaisin viikon ruokalista ja käydään kaupassa perjantaisin. Ostan siis ihan koko viikon muonat kerralla. Toki täydennyksiä joutuu toisinnan tekemään, jos vaikka unohtaa tortilloista ne lätyt kauppaan :P Maitona meillä käytetään kauramaitoa ja leipä on pakkasessa, koska sitä ei kulu niin paljoa, että säilyisi tuoreena.

Ajattelinkin koittaa torstaisin tehdä aina seuraavan viikon ruokalistasta päivityksen. Sehän ei ketään varsinaisesti etukäteen auta, varsinkaan jos tekee kokeiluja. Mutta voin kaivella siihen valmiiksi niitä reseptejä joita aion itse mukailla, jos joku vaikka saa ideoita. Ne oikeat mukaillut versiot tulevat sitten aina jälkikäteen, kun ruoka on jo syöty :)

Tämän viikon lista näyttää tältä:
Yleensä teen sen siististi koneella, nyt siihen ei ollut aikaa, kun kauppa-asiat piti hoitaa poikkeuksellisesti jo torstai-iltana. Kyllä, pystyn jopa muuttamaan itselleni asettamiani aikatauluja :D

Niihin resepteihin. Eilen tosiaan oli lämpimiä grillileipiä, niistä alempana erikseen.

Tänään vuorossa on grillausta (jos ei hukuta sateeseen, sitten ruoka siirtyy taas sisälle tehtäväksi). Pihveihin ei ole mitään etukäteisreseptejä olemassa, tässä on persilijaperunat ja tässä salaatti. En löytänyt kaupasta anjovista, joten se osa on vielä ratkaisematta, miten teen ceasarkastikkeen. Illallahan se selviää... :)

Maanantaina yhdistyy kasvisruoka ja keitto hernekeiton merkeissä. Saas nähdä mitä neiti Teini tuumaa... Ja keskiviikkona tehdään jauhelihapihvejä ja pastasalaattia.

Meillä tehdään siis pääasiallisesti kahden päivän ruoka kerrallaan, harvoin yhden, joskus jopa kolmen. Talli vie niin paljon aikaa, ettei yksinkertaisesti ole mahdollista kokata joka päivä.

Tässä ne eiliset grillileivät. Tahnassa oli 2 valkosipulinkynttä ja reilu ½ rasiaa rucolaa. En kyllä oikein niitä muitakaan aineksia mitannut, tuli ehkä vähän reilummalla kädellä. Tahna riitti juuri ja juuri noihin 8 leipään. Itse tahnaan olisi ehkä kaivannut suolaa, mutta leivässä sitä sitten oli kinkussa ja juustossa, joten onneksi en lisännyt.

Munakoisoviipaleet voitelin öljyllä ja laitoin suolaa ja grillasin ne suoraan grillissä ilman foliota. Myös halloumi olisi kannattanut grillata ennen leivän kasaamista, nyt se jäi vähän "valjuksi". Halloumia oli koko paketti, samoin ilmakuivattua kinkkua (2 siivua/leipä). Mietin, että miten ihmeessä ne leivät pysyvät kasassa grillissä kun niitä kääntelee. Enkä viitsinyt kokeilla onneani, joten leikkasin hammastikut ½:ksi ja laitoin leipien kulmiin pienet hammastikut pitämään leivät kasassa, toimi! Ja sitten jos ei olisi mennyt välillä sisälle siivoamaan keittiötä ja polttanut leipiä toiselta puolelta, ne olisivat voineet olla vielä parempia. Mutta kyllä ne näinkin maistuivat ;)


P.S. Laitan aina viikonloppuisin aamukahviin pienen hyppysellisen kardemummaa ja kanelia, jäi vähän joululta päälle :)



Kommentit

Suositut tekstit