Litkukeittoa ja herkkuleipää

Harvinainen viikko, ruokalistaa on noudatettu ainakin tähän asti. Tosin jo heti huomenna siihen saattaa tulla muutos. Nimittäin tänään tehtiin hernesosekeittoa. Ehkä se johtui siitä, että herneitä oli 50g vähemmän kuin ohjeessa, että siitä tuli todellista litkua :P Käytin koko purkin ranskankermaa, koska jos jätän niitä purkinpohjia lojumaan jääkaappiin, ei niitä kukaan sieltä huomaa käyttää pois. Myöskään tabasco ei riittänyt ihan näin, lisäksi laitoin ihan reippaasti suolaa ja pippuria. Maku oli kyllä lopulta hyvin maustettuna ihan kelpo, mutta koostumus vähän turhan nestemäistä keitoksi.


Todennäköisesti otan siis sen lopun huomenna evääksi, ei siitä enää kahdelle naiselle ruoaksi riitä. Ja jätän tämän kokeilun tähän yhteen kertaan. Tai ensi kerralla se on ainakin suurustettava jotenkin...

Niinpä illalla tallilta tullessa oli jo melkoinen nälkä. Meillä tehdään sellaisina iltoina herkkuleivät. Keksin sen joskus vuosia sitten ja se on jäänyt elämään, sen verran hyviä ne ovat!




yhteen leipään tulee:
leipää (tässä ruisleipä, mutta periaatteessa mikä tahansa käy) paahdettuna
oivariinia voiteluun
majoneesia
2 kinkkusiivua
2 juustosiivua
amerikkalaisia suolakurkkusiivuja
paistettu kananmuna (suolaa ja pippuria), öljyä paistamiseen

Paista kananmuna ja mausta suolalla ja pippurilla, paahda leipä. Halutessa juustosiivut voi laittaa valmiin kananmunan päälle sulamaan siksi aikaa, kun valmistelee muuta. Voitele leivät, laita toiselle puolikkaalle majoneesia, kinkkusiivut, suolakurkkuviipaleet, juusto ja viimeisenä kanamuna (jos ne eivät ole yhdessä), toinen puolikas päälle ja syödään lämpimänä. Oikeasti nimensä veroinen!

P.S. Meillä oli käynyt töissä varkaita viime yönä. Neiti Teini ajatteli, että minulla on ollut p*ska päivä, joten hän oli ostanut yllätyksen pakkaseen, Ben & Jerry´siä, mun rakas <3

 

Kommentit

Suositut tekstit