Kaalilaatikkoa ja vähän muutakin
Hiljaiseloa. Koska on ollut niin haipakkaa. Eihän se ole mikään syy, ei edes tekosyy. Mutta kaikelle on aikansa ja Hennin Herkkujen aika on ollut olla muutama päivä tauolla.
Joten tässäpä tämä, viikon ruokalista. Tiedän kuitenkin jo nyt, ettei se mene ihan niin justiinsa tällä(kään) viikolla.
Nimittäin eilen tehtyä kaalilaatikkoa on vielä sen verran jäljellä, ettei siitä ihan tänään selvitä. Tein sen eilen töiden jälkeen kiireessä, samalla kun väsäsin juhliin salaattia, joten en ehtinyt itse syömän. Toki ei se haitannut, juhlissa sain vallan vatsani täyteen kaikenlaisia herkkuja :)
Tähän aikaan vuodesta kannattaa kuitenkin hyödyntää varhaiskaalia. Kaalilaatikko toki onnistuu talvellakin, mutta varhaiskaali on ihan oma juttunsa. Ohjeella kilo kaalia - 400g jauhelihaa tulee periaatteessa ruoka neljälle, mutta ei se ainakaan kahden naisen taloudessa päde, kyllä sitä syödän enemmän kuin 2 päivää.
Joten tässäpä tämä, viikon ruokalista. Tiedän kuitenkin jo nyt, ettei se mene ihan niin justiinsa tällä(kään) viikolla.
Nimittäin eilen tehtyä kaalilaatikkoa on vielä sen verran jäljellä, ettei siitä ihan tänään selvitä. Tein sen eilen töiden jälkeen kiireessä, samalla kun väsäsin juhliin salaattia, joten en ehtinyt itse syömän. Toki ei se haitannut, juhlissa sain vallan vatsani täyteen kaikenlaisia herkkuja :)
Tähän aikaan vuodesta kannattaa kuitenkin hyödyntää varhaiskaalia. Kaalilaatikko toki onnistuu talvellakin, mutta varhaiskaali on ihan oma juttunsa. Ohjeella kilo kaalia - 400g jauhelihaa tulee periaatteessa ruoka neljälle, mutta ei se ainakaan kahden naisen taloudessa päde, kyllä sitä syödän enemmän kuin 2 päivää.
1 kg (varhais)kaalia
400g naudan paistijauhelihaa
1½ dl riisiä
voita / öljyä paistamiseen
sipuli
2 kermaa
4dl (kaura)maitoa
2 munaa
siirappia
suolaa
pippuria
meiramia
(korppujauhoja ja voita)
Keitä riisi. Laatikkoon voi käyttää sekä tavallista pitkäjyväistä- että puuroriisiä, mitä sattuu olemaan kaapissa. Pilko sipuli ja kaali. Mitä pienempää kaali on, sitä parempi. Kaikki varmasti muistaa ne koulun kaalilaatikon rotkot, ei kiitos sellaista enää. Kuullota sipulia voissa (tai öljyssä) hetki, lisää kaalisilppu ja jatka kuullottamista vielä vähän aikaa, lisää vettä niin että kaalit peittyvät n. puoliväliin, mausta suolalla. Anna kaalien pehmittyä, varhaiskaali tarvitsee huomattavasti lyhyemmän ajan kuin "myöhäis"kaali, n. 15min. Paista jauhelija, mausta suolalla ja pippurilla. Laita kaali, jauheliha ja riisi voideltuun uunivuokaan, lisää siirappi, mausteet, kerma ja munamaito, sekoita huolella. Laatikon tulee olla tässä vaiheessa löysää, jotta siitä ei tule liian tiivistä kypyessä, joten lisää tarvittaessa nestettä. Siirappia ja mausteita tulee oman maun mukaan. Meillä tykätään melko makeasta laatikosta, joten siirappia on varmaankin lähemmäs desi. Jauhelihan maustan mustapippurilla, laatikkoon lisään n. ½ tl valkopippuria. Meiramia voi olla liikaa, sen kanssa kannattaa olla varovainen. Kun ainekset on sekoitettu, maista laatikkoa ja lisää mausteita tarvittaessa, niin ei ole yllätys mitä sieltä uunista tulee ulos. Monesti paistan laatikon ihan sellaisenaan, eilen laitoin päälle korppujauhoja ja voinokareita, paistoin n. ½ tuntia 200C ilman kantta ja sen jälkeen kansi päällä ja vielä tunnin 175C.
Lounaaksi meillä syötiin eilen neiti Teinin nakkimunakasta. Tarkoitus oli vähän toisenlainen, mutta hei, ne herneet ja maissit säilyvät pakkasessa ja välillä on kiva syödä jonkun muun tekemää ruokaa. Nakkeja tässä versiossa oli "aika paljon", neiti Teini käytti koko paketillisen 4:än munaan. Vähempikin riittäisi.
Kuva ei nyt oikein tee oikeutta munakkaalle, mutta muuta en ehtinyt saamaan,
ennen kuin se oli tyystin hävinnyt :P
nakkeja 2-3 / syöjä
(puna)sipuli
2 munaa / syöjä
maitoa / vettä
suolaa
pippuria
öljyä paistamiseen
Eli paketillisesta nakkeja tulee kyllä munakas vähän isommallekin porukalle. Munia menee 2kpl / syöjä. Pilko nakit ja sipuli, kuullota sipulia hetki öljyssä, lisää nakit ja paista. Laita munat kulhoon ja riko rakenne esim. haarukalla kevyesti vatkaamalla. Lisää vähän nestettä (vettä tai maitoa), suolaa ja pippuria. Kun nakit ovat paistuneet, lisää munaseos niiden päälle. Pienennä levyn lämpöä ja anna hautua kypsäksi kannen alla, välillä reunoilta nostellen. Munakas on valmis, kun se on kokonaan hyytynyt.
Tarkoitus oli laittaa joukkoon vielä herneitä ja maissia, mutta nyt mentiin näillä. Sinne voi toki lisätä myös tomaattia, kasviksia yms. tai vaihtaa nakit kinkkusuikaleisiin. Tai unohtaa kinkut kauppaan ja tehdä puhtaasti kasvisversio.
Eilen puuhasin vielä lohi-riisisalaattia syntymäpäivä-tuparijuhliin. Tästä pääsin itsekin nauttimaan! Olen saanut ohjeen joskusmuinoin ystävältäni, mutta sitä ei ole koskaan kirjoittettu ylös, joten en millään muista, tuliko eiliseen salaattiin kaikki tarvittava. Mutta tässä tämä versio. Kalan voi myös vaihtaa esim. katkarapuihin.
6 annosta riisiä
2 kasvisliemikuutiota
350g savustettua lohta
2 omenaa
pussi herneitä
ruukku ruohosipulia
2 kermaviiliä
½ tuubia majoneesia
suolaa
pippuria
Keitä riisi kysäksi kasvisliemikuutioiden kanssa. Mielummin tarpeeksi ajoissa, jotta se ehtii jäähtymään, ettei sitä tarvitse jäähdytellä jääpalojen päällä ja jääkaapissa, kun kello tikittää. Herneet kiehautan mikrossa ja jäähdytän nekin. En tiedä onko niissä listeriavaaraa, mutta koska tällainen on jäänyt joskus takaraivoon, kypsennän ne mielummin kuin tarjoan pakkasesta suoraan. Pilko lohi mahdollisimman pieneksi. Silppua ruohosipuli. Kuori omenat ja pilko pieneksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään, mausta suolalla ja mustapippurilla. Tämä määrä oli tarkoitettu n. 12 hengelle, kun tarjolla oli mmuutakin.
P.S. Katsotaan, saako neiti Teini vielä raparperipiirakan aikaiseksi tämän päivän puolella.
Kommentit
Lähetä kommentti